Seitti

Seitti

Om bogen

Diplomaatinrouva Clarissa Hailsham-Brownilla on ongelma: tapahtumat ovat ryöstäytyneet käsistä, ja nyt hänen olohuoneessaan lojuu miehen ruumis. Siitä hänen on päästävä eroon ja äkkiä sittenkin, sillä aviomiehen on määrä tuoda vieraaksi tärkeä poliitikko.
Ovela suunnitelma punotaan kaiken peittelemiseksi, mutta yllätykset eivät suinkaan lopu tähän!
Näytelmäksi alun perin kirjoitettu Seitti kietoo kuuntelijan keskelle vauhdikasta, komediallisesti pilkahtelevaa olohuonemysteeriä.
Kertojana loistaa rakastettu ääninäyttelijä Lars Svedberg.

Agatha Christie (1890-1976) on eittämättä kuuluisin dekkarirouva. Hän loi englantilaisen salapoliisiromaaniperinteen, jonka jalanjälkiä monet tallaavat vielä tänäkin päivänä. Christie kirjoitti elämänsä aikana noin 70 romaania sekä tukun radio- ja teatterikäsikirjoituksia, novelleja ym. Hän on myös tuottanut tekstiä salanimellä Mary Westmacott. Tunnetuimpia Christien luomia hahmoja ovat neiti Marple sekä Hercule Poirot. Belgialainen Poirot oli keskushenkilönä jo hänen ensimmäisessä romaanissaan Stylesin tapaus, joka julkaistiin alun perin vuonna 1920. Christie on aateloitu Englannissa. Hänet valittiin vuonna 2000 viime vuosisadan parhaaksi rikoskirjailijaksi dekkaristien kansainvälisessä kokouksessa USA:ssa.

Forfatter.Agatha Christie
Oplæser.Lars Svedberg

LydbogE-bog

Finsk

Hvad andre synes

Anmeldelser af Seitti